Otto Blomqvist, Niiles Guttorm ja Leena Kohtamäki

Hehkutus on ihan perusteltua

Hyväntuuliset sutkautukset lentelevät tasaiseen tahtiin työasioiden välissä Vatupassin Joensuun-toimistolla. Neuvotteluhuoneeseen on kokoontunut yhtiön asennuspalveluiden kymmenhenkinen tiimi. Normaalisti porukka on ripottautunut Vatupassin toimipisteille ympäri Suomen, mutta nyt he ovat kaikki saapuneet Joensuuhun koulutuspäivää varten. Asennustiimi on ollut kasassa vasta vajaat kaksi vuotta, mutta siinä ajassa sen jäsenet ovat ehtineet hitsautua tiiviisti yhteen. He kertovat pitävänsä aktiivisesti yhteyttä keskenään niin työasioissa kuin niiden ulkopuolellakin.

– Olin ennen tänne töihin tuloani kuullut hehkutukset Vatupassin hyvästä meiningistä, ja suoraan sanottuna olin vähän skeptinen, että liekö kuitenkin vain sanahelinää, sanoo Oulussa asennuspalvelusta vastaava Niiles Guttorm.

Ei kuitenkaan mennyt kauan, kun Niiles joutui nielemään epäilyksensä.
– Kävi ilmi, että kaikki hehkutus on ihan perusteltua. Kaikille annetaan tilaisuus onnistua ja ottaa vastuuta. Eikä ole sikariportaita, vaan kaikki ovat samalla viivalla, hän sanoo ja saa vieressään olevat asennustiimin vetäjän Otto Blomqvistin ja Jyväskylässä asentajana toimivan Leena Kohtamäen nyökyttelemään.
– Täällä työntekijä ei ole mikään kuluerä, vaan meidän hyvinvointiimme halutaan satsata, niin töissä kuin niiden ulkopuolellakin. Eikä se ole mitään päälle liimattua, vaan ihan aitoa välittämistä, Leena lisää.

Se työporukka

Asennustiimi perustettiin paitsi kehittämään toimialueen asiakaspalvelua, myös keventämään työntekijöiden työkuormaa.
Aiemmin asennuksissa saattoi olla mukana ihmisiä, joita ei ollut varsinaisesti varattu siihen projektiin, ja se puolestaan vähensi resurssia muista tehtävistä, Otto kertoo.
– Tällä mallilla meillä on korvamerkityt ihmiset asennuksiin, jolloin muut saavat keskittyä omiin töihinsä esimerkiksi myymälässä tai varastolla, Niiles lisää.

Nyt asennustiimissä on yhteensä kymmenen asentajaa Joensuussa, Kuopiossa, Oulussa, Nurmeksessa ja Jyväskylässä. Porukka käytännössä asentaa kaiken, mitä Vatupassi asiakkailleen myy.
Me hoidamme rakennuksille sähköt, viemärit, työmaakopit, telineet, hissit ja mastolavat. Meillä on tosi monipuolinen osaaminen, Otto sanoo. Tiimi on saanut kehittää palveluitaan pitkälti itseohjautuvasti, koska heidän ammattitaitoonsa on luotettu myös yhtiön johdossa.
– Uutena palveluihin on tullut muun muassa telineiden ja putoamissuojainten lakisääteiset tarkastukset, joihin kuusi asentajista on pätevöitynyt, Otto kertoo.

Otto ja Niiles ovat molemmat alalla vanhoja tekijöitä. Niiles siirtyi Vatupassille kilpailevan yrityksen alihankkijalta, ja Otto puolestaan toimi aiemmin Vatupassin alihankkijana.
– Kun minua pyydettiin tänne töihin, ajattelin, että olen varmaan hoitanut hommani hyvin, Otto hymyilee. Myös Niiles haettiin töihin niin sanotusti kotoa.
– Olin hakenut toista paikkaa, jota en sitten saanut, mutta minulle soitettiin myöhemmin ja tarjottiin asentajan hommaa, hän muistelee.

Leena puolestaan on taustaltaan oikea sekatyönainen. Hän on ollut töissä niin porotilalla, tarjoilijana, siivoojana, logistiikka-alalla, hevostallilla kuin turvesuolla. Myös rakennustyömailla hän oli sen verran pyörinyt, että osasi sanoa, ettei ikinä rupeaisi ainakaan telineasentajaksi.
– Se oli näyttäytynyt omiin silmiini ihan kamalana p*#&%kahommana, mitä en koskaan haluaisi tehdä, hän naurahtaa. Niin vain hän kuitenkin haki töihin Vatupassilla avoinna olleeseen paikkaan ja tuli valituksi. Myös Leena joutui Oton tapaan perumaan puheensa ja toteamaan, että telineasentajan työ onkin itse asiassa aika kiva työ.
– Kun alkoi töihin, tämä osoittautuikin oikein mukavaksi fyysiseksi jumpaksi. Kyllä tämä on ehdottomasti elämäni paras työpaikka ja porukka, hän toteaa.

Niin, tämä porukka.
– Näiden tyyppien kanssa on kiva tehdä töitä. Ja muutakin. Soittelemme puolin ja toisin myös vapaa-ajalla, vaikka eri puolilla maata asummekin, Niiles kertoo.
– Juu, ikävähän näitä muuten tulee, kun nähdään koko poppoolla vain kerran puolessa vuodessa, Otto lisää.

Julkaistu 9.10.2023

 

Lue myös nämä

MEILLE TÖIHIN

Sinun uratarinasi tämän joukon jatkoksi?